Menu

Suomen Suurin Juusto

 

Mouhijärven Häijäässä on pidetty Markkinoita vuosisatoja. Nykymuodossaan markkinat järjestetään 38. kertaa. Mouhijärvi on perinteinen maitopitäjä. Mouhijärvi oli vuosia kuuluisa MOM:n voistaan.

Vuonna 2002 Sveitsiläinen Peter Dörig perusti Mouhijärvelle Selkeen Kartanon tiloihin Herkkujuustola Oy:n. Peterin juustot Vilho, Hilma jne. ovat nousseet
kohisten kansan tietoisuuteen ja voittaneet lukuisia palkintoja. Mm. vuosien 2006 ja -07 Suomen paras homejuusto on ollut Herkkujuustolassa valmistettu Werneri valkohomejuusto. Vuonna 2008 Kittikuoristen juustojen parhaaksi Suomessa on valittu Herkkujuustolan Hilma. 2. Sijan vei Vilho.

 

 

Mouhijärven yrittäjät ry. ja Mouhijärven kunta yhdessä nostivat tällä tapahtumalla kuntaa Suomen kartalle vuonna 2007.
Suomen Suurin Juusto syntyi kun n. 2000 litrasta lehmänmaitoa tehtiin n. 250kg juusto.

Juusto tehtiin perinteiseen juustomuottiin, ja juustoa tekemässä olivat niin yrittäjäyhdistyksen- kuin kunnan- hallituksenkin jäsenet.

N. klo 14.00 juusto kylmäkuljetettiinKuljetusliike P. Alajoki Oy:n toimesta Häijääseen, josta miesvoimin markkina-alueen läpi jaettavaksi.

Juustoa saapui jakamaan Mouhijärven kunnanjohtaja
Esa Sirviö, apunaan Peter Dörig ja Mikko Rauva.
Juusto jaettiin markkinayleisölle ja sen seuraksi tarjottiin paikallisia
salaatti- ja hunajatuotteita. Koko juusto tuli syötyä n. kahdessa tunnissa
markkinayleisön kesken.